#2

(Julkaistu Facebookissa 18.12.2015)

Hei kaikki, Aulis-sammakko täällä taas! Nyt on kuulkaa lapset niin, että tämän tarinan ajaksi voisi olla hyvä, jos teistä ihan ne kaikkein pienimmät leikkisivät vaikka joitain kivoja leikkejä. Tulette sitten taas mukaan ensi kerralla, jookosta.

***

Kehittyneet reidet ja refleksit pelastivat Auliksen. Säpsähdettyään hereille hän ehti täpärästi loikata sivuun, ennen kuin ilotyttö kierähti unissaan hänen päälleen. Tyttö oli hento, mutta Auliksen liiskaamiseen ei tarvittaisi paljon. Auliksella oli kaksi kotia; parakit toivat leivän, Da Nangin pimeät korttelit toivat ilon. Kortteleista löysi kaiken mitä saattoi haluta, sekä koko liudan sellaista mitä ei halunnut. John ei näissä kortteleissa näyttäytynyt. John oli kunnon poika pieneltä maatilalta Minnesotasta. Hän ei koskenut viinaan eikä huumeisiin. Kun edellisellä partiomatkalla Aulis oli tarjonnut Johnille kivunlievityksen, kyseessä oli mahdollisesti ensimmäinen ja ainoa kerta, kun John oli kajonnut mihinkään huumaavaan. Mitä naisiin tuli, John pysyi uskollisena Granite Fallsissa odottavelle kihlatulleen. Muille ryhmän taistelijoille Da Nangin synnit maistuivat. Erityisesti Aulis, Jenkins ja Carnivore olivat pitelemättömiä.

Tyttö makasi sängyllä alastomana ja tuijotti kattoon silmin, jotka eivät varsinaisesti olleet avoimet taikka suljetut. Molemmat olivat nauttineet yön annista, tytöstä tosin sai toisenlaiset sävärit kuin Auliksesta. Nämä olivat pääosin lähiseutujen maalaisperheiden tyttöjä, jotka oli lähetetty kaupunkiin tienaamaan amerikkalaissotilaiden saavuttua. Rahaa ja huumeita vastaan he toteuttivat kaiken, mitä poka kehtasi toivoa. Aulis kehtasi enemmän kuin useimmat. Äkkiä Aulis alkoi nähdä ja kuulla kuvia ja ääniä, jotka eivät olleet tästä hetkestä. Kyse oli eräänlaisesta flashbackistä flashbackissä. Aulikselle normikauraa. Monesko taso tämä oli todellisuuden alapuolella? Tai yläpuolella? Aulis ei tiennyt eikä varsinkaan välittänyt. Aulis koki olevansa jonkinlaisessa toimistohuoneessa, jossa oli hänen lisäkseen kaksi miestä. Miehet olivat amerikkalaisia. He eivät nähtävästi noteeranneet Auliksen läsnäoloa mitenkään, Aulis oli siis tilanteessa pelkkänä katsojana. Miehet puhuivat kuitenkin Auliksesta. Heillä oli sotilasunivormut ja he vaikuttivat olevan jonkinlaisia tiedustelumiehiä. Aulis saattoi erottaa nimikyltit heidän rintamuksissaan. Rodgers ja Brady. Rodgers aloitti puheen.

- Luitko raportin kokonaan?

Aulis siristi silmiään ja totesi raportin käsittelevän häntä itseään. Siihen oli nähtävästi kerätty kattava luettelo kaikista niistä palveluksista, joita Aulis oli lypsänyt Da Nangin lintusilta. Se vaikutti nopealla vilkaisulla paksummalta kuin Pohjantähti -trilogia.

- Kannesta kanteen. On saatana kermitillä libido.

- Sulla kai on muistiinpanoja?

- On. Verrataanko?

Rodgers asetti silmilleen lukulasit, sitten miehet alkoivat käydä muistiinpanojaan läpi.

- Numero 8 ei voi olla laillinen.

- Kaiketi ei, mutta kohdan 15 ei pitäisi olla fyysisesti mahdollinen.

- Mitenkäs 28, miten tyttö on voinut hengittää?

- Paha sanoa mutta jotenkin kai. Ei tätä liskoa taposta syytetä.

- Se ei ole lisko, vaan sammakkoeläin.

- Kyllä mä ton tiesin. Mutta onko kohdan 45 tyttö tavoitettu?

- Ei tietääkseni, ymmärrän tosin syysi. Noin sairas on vaaraksi vähintään itselleen.

- Kohtaan 61 mä en voinut kirjoittaa muuta kuin ”Voi hyvä Jumala”.

Rodgers hymyili nuoremmalle tutkijalle.

- Mulla siinä luki ”Nyt vittu oikeesti!”

Päästyään listan loppuun miehet ottivat syvän takanojan tuoleissaan. Rodgers kaivoi pöytälaatikosta esiin pullon Bourbonia ja erikseen kysymättä kaatoi kahteen lasiin. Otettuaan tuhdin siivun Brady aloitti puheen.

- Sä olet siis seurannut tätä sammakkoeläintä pitkäänkin?

- Se on kolmannella rundilla. Tavat ei muutu tai korkeintaan pahenee. Mä olen jo oppinut käsittelemään niitä juttuja. Niinä iltoina mä vain painun hämärään baariin ja unohdan.

- Single malt ja tyttö kylkeen?

- Kuule niinä iltoina ei toinen noista maistu.

Miehet nauroivat. Brady ymmärsi kyllä. Auliksen irstailut vetivät normimieheltä vatsan kuralle.

Aulis oli taas palannut likaiseen huoneeseen halvassa ilotalossa. Tyttö ei osoittanut tokenemisen merkkejä. Asiantuntijana Aulis kuitenkin näki, ettei yliannostuksen vaaraa ollut. Äkkiä oveen koputettiin voimalla, tarkemmin sanoen sitä hakattiin. Se ei yleensä ollut hyvä merkki näissä kortteleissa. Sodan alkuvuosina oven takana olisi todennäköisesti ollut sotapoliisiosasto. Pian yksiköiden komentajat olivat oppineet, että kortteleihin oli liian helppo kadota, ja kun lähes joka partioretkellä pari kolme sotapoliisia liittyi kadonneisiin, muodostui hävikki helposti saantoa suuremmaksi. Paikallinen korruptoitunut poliisi sen sijaan suoritti ratsioita, heidän kynsiinsä ei kannattanut joutua. Aulis harkitsi hetken pakoa ikkunan kautta, kun kuuli sitten helpotuksekseen oven takaa Jenkinsin äänen.

- Oletko sä siellä? Oletko sä tajuissasi? Mä lähden baariin tai luolaan.

- Joo, venaa sekunti.

Vuoteen reporangasta ei olisi iloa ainakaan vuorokauteen, eikä näihin lorttoloihin muutenkaan kannattanut jäädä ratsiaa odottamaan. Aulis oli nopeasti pukeutunut ja astui ovesta käytävään. Jenkinsin kasvoissa näkyivät pitkän rypemisen jäljet. Aulis oli kiitollinen, että näissä läävissä ei juuri ollut peilejä. Pojat olivat ainakin viikon eläneet kuin siat vatukossa.

- Baariin vai luolaan?

- Vois olla hyvä aloittaa siirtymä takaisin kohti sotilaselämää. Proosallinen viina saa kelvata.

- Mä ajattelin ihan samaa. Koska meidän piti olla takaisin?

- Keskiviikkona kai.

- Siis tulevana vai edellisenä?

- Take a wild guess.

Toverukset saapuivat tarjoiluravintolaan, jonka vetovoima oli jotain mädän vietkong-raadon ja rypälepommin väliltä. Pian he istuivat pöydässä, joka tuntui pysyvän pystyssä lähinnä termiittien ryhmätyöllä.

- Mistä vetoa että noiden juomat on nähneet enemmän vernissaa kuin tää pöytä.

Paikan viina oli vahvaa. Jokainen tilavuusprosentti oli tarpeen, ne auttoivat juojaa työntämään mielestään juoman hajun ja maun. Kaverukset istuivat hetken aikaa ääneti siemaillen, irvistellen ja oksennusrefleksiä huijaten. Parin kierroksen jälkeen Jenkins muuttui mietteliään näköiseksi. Aulis alkoi jo epäillä Jenkinsin olevan lähellä henkilökohtaista pilkkua, kun äkkiarvaamatta tämä aloitti puheen.

- Aulis hei, mä mietin tässä vaginaa.

- Et ole ainoa.

- Ei kun teknisesti.

- Jatka.

- Siellä on kai paljon verisuonia.

- On.

- Ja ne on pinnassa.

- Vieläkin oikein.

Jenkins vaipui taas ajatuksiinsa ja otti pitkän siemauksen. Niin kovasti hän pohti, että edes viinan maku ei aiheuttanut kouristusta. Samassa hän jatkoi.

- Eikös sellaisista paikoista kemikaalit imeydy tehokkaasti?

- Pyritkö sä tällä johonkin, GI?

- Pyytääkö ne sua koskaan ryömimään sisään?

- Sinnekin.

Tässä vaiheessa Aulis rekisteröi jotain liikehdintää ja ääntelyä baarin vastakkaisessa päässä. Mekastajat olivat nuoria ja nousussa. Aulis seurasi heitä hetken. Ensimmäisellä rundilla, asenteesta ja kunnosta päätellen myös ensimmäisillä iltalomilla. Jos hän jonkin asian tunsi, niin USA:n sotilaspiirit niiden omimmassa ympäristössä, siis ainakin Auliksen mielestä omimmassa. Auliksen tarvitsi vain kuulla yksittäisiä fraaseja ja lauseenpätkiä sieltä täältä. 3rd Force Reconnaissance Company, Yhdysvaltain Merijalkaväki. Pahimman lajin kyrpiä.

- Jenkins hei.

- Paikalla.

- Tuolla on muutama jarhead, joilla olisi käyttöä elämäntapavalmennukselle. Vedetäänkö pataan?

Jenkins loi laiskasti katseensa Auliksen tuijotuksen suuntaan.

- Synti olis jättää vetämättä. Mutta ei aloiteta.

- Juu ei. Odotetaan että ne tulevat soittamaan poskea. Tulevat täydellä varmuudella.

Aulis yllättyi itsekin, kuinka nopeasti ensimmäinen känninen kuovi alkoi luovia tuhoon. Nuorukaisista suulain oli havainnut Auliksen ja Jenkinsin. Nyt hän oli päässyt heidän pöytänsä luo.

- ”US Army”. Ei jumalauta jätkät, nyt törmättiin koviin kavereihin!

Poika oli saanut parhaan sotilaskoulutuksen, mitä setä Samulilla oli tarjota. Se oli maksanut enemmän kuin Rhode Islandin julkinen koulutoimi. Hän varmasti osasi purkaa viuhkamiinan pakaroillaan. Mutta kapakkatappelun alkeiskurssi oli vasta alkanut. Ensimmäinen harjoitustehtävä saapui vauhdilla, kun Auliksen linkoama puolitäysi pullo murskaantui tiedustelijan täyteen päähän.

- Semper fi, bitch!

Aulis säkenöi, hän eli näitä hetkiä varten. Hän loikki pitkin pöytiä ja lattioita, recon-vässykät yrittivät turhaan tallata päälle. Jenkins oli tyrmännyt jo kaksi vastustajaa otteilla, joista voisi hyvinkin päätyä sotaoikeuteen. Nämä nuorukaiset olivat eliittiä joillain taistelukentillä, mutta eivät tällä. Aulis ja Jenkins olivat Da Nangin huorakortteleiden eliittiä. Täällä piti lyödä ensin ja lujaa. Täällä piti valita taistelunsa ja hyödyntää ympäristö. Täällä likaiset otteet palkittiin ja raakuus oli hyve. Kaikki tämä päti toki myös viidakkosotaan, mutta keinot ja tarvittavat taidot poikkesivat.

Myöhemmin aamuyöstä, kun heitä kuljetettiin sotapoliisien maijassa kohti tukikohtaa, Jenkins esitti kysymyksen.

- Voitettiinko me?

- En muista. Onko sillä väliä?

Ulkoa kuului epäsäännöllinen staattisen sähkön rätinä. He ohittivat ilmavoimien tukikohdan, jolta juuri oli nousemassa sähköpurjeita partio- ja pommituslennoille. Aulis katseli auton kalteri-ikkunan läpi purjeiden liekojen välisiä läpilyöntejä, jotka olivat tyypillisiä nousuvaiheessa.

***

No niin, lapset. Tällä kertaa meillä oli tällainen juttu, joka oli ehkä enemmän vähän isompien makuun. Toivottavasti pienilläkin oli hauskaa piilosilla. Ensi kerralla tarinoidaan sitten taas koko porukalla, eikö niin. Kauniita unia taas, toivoo Aulis-sammakko.