#7

(Julkaistu Facebookissa 30.1.2016)

Tänään Aulis ja Maggie lähtevätkin pelastamaan vapaata maailmaa. Se on eri kiva juttu, koska sehän onkin se kaikista kivoin maailma, vai mitä? Saavatkohan kommarit vapista? Katsotaanpa.

***

- Mitä nyt?

Auliksen ääni oli ärtyisä. Yksikkö oli herännyt päivään tavalliseen tapaan ja nauttinut aamiaisen. Koska tänäänkään ei olisi mitään erityistä palvelusta, Aulis oli useimpien muiden tapaan palannut parakeille nauttiakseen vielä tunnin, parin ylimääräisistä unista. Nyt Bob oli tullut tönimään hänet hereille.

- Sun tyttöystäväs on täällä.

- Mikä vitun tyttöystävä?

- Se ilmavoimien luti. Käski hakea sut.

Aulis nousi punkaltaan hitaasti ja ähkien. Maggien tapaaminen oli Aulikselle suloista kuin vesi nääntyvälle, mutta Aulis ei pitänyt siitä, että hänen uniaan häirittiin.

- Eikö ne saatanan purjehtijat nuku koskaan?

Aulis kiskoi laiskasti päälleen lähimpiä löytämiään vaatekappaleita ja raahusti kohden yleistiloja, missä Bob oli kertonut Bensonin odottavan. Benson oli ilmetty itsensä. Kaunis, tehokas ja vaarallinen.

- Hyvää aamupäivää, kersantti. Tarkoitukseni oli kysyä, herätinkö, mutta näkemäni perusteella kysymys olisi tarpeeton. Tarvitsetteko ehkä ison kupillisen kahvia?

- Pusu voisi auttaa.

- Ehkäpä, mutta vain kahvia on tarjolla.

- Haetaan sitten sitä. Mä kylläkin luulen, että pelihuoneessa on nyt jätkiä pelaamassa bilistä. Voit sä tietty käskeä ne lähtemään, mutta se ei pidemmän päälle tee susta kovin suosittua täällä.

- Taistelijat ovat pelihetkensä ansainneet, me emme häiritse heitä. Kun olette juonut kahvinne, me siirrymme autolleni ja ajamme minun tukikohtaani.

- Että tosta noin vaan? Ei mulla ole lupaa poistua tästä tukikohdasta. Ja totta puhuen mä olen saanut siitä paskaputkesta toistaiseksi tarpeekseni.

- Te olette suorittamassa erikoistehtävää, teitä eivät nyt sido tavanomaiset rajoitteet.

- Tietääkö Jablonski tästä?

- Ilmoitamme hänelle kun olemme perillä.

- Ei jumalauta, hulluhan sä olet! Mä syyllistyn sotilaskarkuruuteen!

- Kersantti, minulle ja ennen kaikkea esimiehilleni on annettu erittäin laajat valtuudet tehtävämme läpi viemiseen. Takaan, että teille ei koidu mitään ikävyyksiä. Enkä veisi teitä tukikohdan ulkopuolelle mitättömistä syistä. On tapahtunut yllättävä käänne ja meidän tulee toimia viivytyksittä. Selitän matkalla. Mistä täältä saa sitä kahvia? Minullekin maistuisi kupillinen.

Kahvit juotiin ja autolle siirryttiin. Ajomatka oli pituudeltaan noin kaksikymmentä kilometriä, mutta lukuisten tarkastuspisteiden ja muiden turvatoimien vuoksi siihen menisi aikaa lähes tunti. Ensi alkuun autossa vallitsi hiljaisuus. Aulis katseli ikkunasta vehreän sademetsän verhoamia kukkuloita. Toisinaan Aulis mietti, miksi USA tapasi käydä sotansa vain kauniissa paikoissa. Sellaisissa, jotka ilman sotaa olivat maanpäällisiä paratiiseja. Eikö joskus voisi sotia vaikka aavikolla joitain beduiineja vastaan? Pitkään hiljaisuutta ei kestänyt, vaan Benson alkoi selittää Aulikselle edessä olevia haasteita.

- Kersantti, tunnetteko maan nimeltä Suomi?

- Finland? Siis olen mä ton joskus nimeltä kuullut, mutta siihen melkein jää. Täällä päin se ei ole, onko se Keski-Amerikassa?

- Ei, vaan Euroopassa. Hyvin pohjoisessa.

- Okei. Kummalla puolella ne on?

- Siinäpä se, eivät kummallakaan. Se on puolueeton maa.

- Eikös sellaiset ole vähän reppanoita?

- Se riippuu asianhaaroista. Teidän arvomaailmanne tuntien saatatte arvostaa sitä, että toisessa maailmansodassa ne tappoivat yli 300 000 kommunistia.

- No siinä on tekemisen meininkiä. Miksi ne ei sitten ole meidän puolella?

- Siinä juuri tulevat kuvaan ne asianhaarat. Liittoutuminen ja liittoutumattomuus ovat reunavaltioille, varsinkin pienille, melko monimutkainen ulko- ja sisäpoliittinen soppa. On muuten hieman yllättävää, että Suomi on teille täysin tuntematon paikka.

- Miksi, näytänkö mä eskimolta?

- Ette, mutta nimenne on suomalainen.

- Häh?

- Ettekö todella tiennyt sitä? Miksi teille on annettu sellainen nimi?

- No mun vanhemmat nyt oli mitä oli. Onko se yllätys? Samoissa mehuissa ne ui kuin mäkin.

Keskustelu taukosi, kun saavuttiin tarkastuspisteelle. Vaikka Benson oli vakuuttanut, että tukikohdasta poistuminen meni sääntöjen ja normien mukaan, Aulista silti hieman jännitti, mitä nyt tapahtuisi. Kun he etenivät jonossa tarkastuspisteen puomille, nuori alikersantti tuli heidän autonsa luo ja Benson avasi kuljettajan puolen ikkunan.

- Aamupäivää, ma'am. Saisinko nähdä henkilöpaperinne. Kiitän. Ja kaikki näkyisi olevan kunnossa. Kersantti?

Aulis ei tiennyt mitä hänen tulisi sanoa tai tehdä. Ei hänen tarvinnutkaan, sillä Benson otti ohjat.

- Alikersantti, hän on minun seurassani, ette tarvitse hänen papereitaan.

- Ma'am, valitettavasti minun täytyy...

Benson oli tällä välin kaivanut esiin jonkinlaisen henkilökorttia muistuttavan dokumentin, jota hän nyt näytti alikersantille. Alikersantti katsoi korttia lyhyen hetken ja viittoi palvelustoveriaan nostamaan puomin.

- Hyvää matkaa ja mukavaa päivän jatkoa ma'am, kersantti.

Aulis katseli kummissaan Bensoniin, joka kiihdytti autoa takaisin matkanopeuteen, kun oli ensin luovinut ulos tarkastuspisteen puomien ja betoniporsaiden muodostamasta sokkelosta.

- Oliko toi joku vapaudut vankilasta -kortti?

- Voi se sitäkin olla.

Aulis aisti, että Benson ei jatkaisi omaehtoisesti aiheesta, eikä Aulistakaan oikein huvittanut alkaa tivata. Kahvista huolimatta hän oli edelleen hieman aamuäreä. Benson ohjasti autoa puhumattomana, myöskään Auliksella ei ollut mitään vastaan pientä hiljaista hetkeä. Hän keskittyi taas maisemien katseluun. He ajoivat juuri pitkin joen ylittävää siltaa. Joella näkyi perinteisiä kalastus- ja kuljetusaluksia, jotka olivat todennäköisesti matkalla kaupunkiin myymään saalistaan ja muita tuotteitaan. Sankka viidakko ulottui joen rantatörmään asti ja kurottautui myös roikkuvina lehvistöinä veden ylle. Aulis oli yhä hieman käärmeissään Bensonille siitä, että tämä oli ilman ennakkovaroitusta kaapannut hänet mukaansa ja kuljetti häntä nyt ilmavoimien tukikohtaan. Hän ei ollut edes saanut kunnon selitystä sille, mitä oli tekeillä. Niinpä Aulis päätti tällä kertaa rikkoa hiljaisuuden.

- Tänään pannaan sitten haisemaan, vai?

- Niin voi sanoa.

- Paljonko tulee ruumiita?

- Ei yhtäkään. Tänään toimitaan sivistyneesti ja urbaanissa ympäristössä.

- Vähän kuin James Bond?

- Jotain sen suuntaista, mutta toivottavasti pienieleisemmin. Tuossa tarkastuspisteellä meillä jäi keskustelu puolitiehen. Puhuimme Suomesta ja siitä että he ovat puolueettomia. Tiedättekö mikä puolueettomien maiden edustajissa on mielenkiintoista?

- En mä nyt heti keksi.

- He yleensä luovat kontakteja rintama- ja jakolinjojen molemmin puolin.

- Okei, mä alan tajuta.

- Suomi on nyt jostain syystä päättänyt avata jonkinlaisen eudustuston Da Nangiin. Sen status on epäselvä ja tarkoitus vieläkin epäselvempi. Varsinainen konsulaatti se ei ole, eikä sitä ihan puhdasveriseksi kaupalliseksi edustustoksikaan voi luonnehtia. Joka tapauksessa sen tuore ja vasta maahan tullut johtaja vaikuttaa tietojemme mukaan tarmokkaalta mieheltä, joka aikoo luoda vauhdilla kontakteja kaikkiin paikallisiin silmäätekeviin. Tänä iltana hän järjestää suurehkon vastaanoton, jonne on tiedustelutietojen mukaan saapumassa paikalle myös tärkeähköjä henkilöitä vastapuolen leiristä. On hyvin harvinaista, että meidän edustajamme pääsevät tapaamaan heitä tällaisella, sanoisinko suojattomalla maaperällä. Se on suojaton tietenkin molempiin suuntiin, sitä ei saa unohtaa.

- Siis hetkinen, munko sinne pippaloihin pitäisi mennä? Ei oikein kuulosta mun kaltaiselta tilaisuudelta. Katso nyt mun kledjujakin.

- Teille järjestetään smokki ennen iltaa.

- Smokki! Hei nyt tää pelleily riittää. Mun on pitänyt sanoa tää jo jonkin aikaa mutta tänään illalla mä pelaan omassa tukikohdassani Jenkinsin kanssa bilistä ja otan pari bisseä sivussa. Tää on sovittu jo kauan aikaa sitten.

- Joudutte vaihtamaan peli-iltanne ajankohtaa. Tällä on nyt etusija.

- Et sä hei voi mua tosta vain käskeä tällaiseen!

- Teknisesti ottaen kyllä voin. En kuitenkaan haluaisi, että siihen jouduttaisiin. Soisin yhteistyömme etenevän sovinnossa.

- Tää on ihan pähkähullua! Mut tollaiseen diplomaattitapahtumaan, mulla on porttari valtaosaan Da Nangin räkälöistäkin. Eikä tollaisiin edes ole tapana mennä yksin, eihän mulla edes ole...

- Minä olen daaminne.

- Milloinkas ne kekkerit on ja mistä mä voin ne rätit hakea?

- Olen iloinen siitä, että löysitte kuin löysittekin työmotivaationne. Suvaitsen kuitenkin muistuttaa, että olemme siellä nimenomaan töissä. Joudumme olemaan tarkkaavaisia koko ajan. Huvitteluun tuskin liikenee aikaan yhtään.

- Joo kyllä mä ton hiffaan. Mutta kai me nyt yksi tango vetäistään?

- Mitenkähän se voisi toimia?

- Ai, sä et osaa?

- Kehnonlaisesti, mutta se ei ollut päällimmäinen huoleni.

- Vaan?

- Mistähän aloittaisi, vaikka nyt taivutukset.

- Mitä niistä? Sen kun taivuttaa vaan, vai onko sulla lantiossa jäykkyyttä?

Nyt Aulis näki ensi kertaa Bensonin pokerin pettävän muuten kuin raivokohtaukseen. Bensonin huulilta purskahti pieni naurun tyrskähdys. Sitten hän vastasi, suupielet vieläkin nykien.

- Kersantti, minun on pakko ihailla teidän maailmoja syleilevää ennakkoluulottomuuttanne ja ilmeisen päättymätöntä itseluottamustanne. Joskus on kuitenkin niin, että tosiasiat on vain pakko ottaa vakavasti.

- Häh?

- Teidän henkilötietokortissanne kohtaan ”pituus” on merkitty ”noin kolme tuumaa”. Silmämääräisesti arvioiden se on kutakuinkin oikein. Vaikka suonissanne virtaisi tulikuuma tangoajan veri, ja sitä en tohdi epäillä, niin taivutukset, kuten niin monet muutkin tangoon kuuluvat tanssiliikkeet eivät vain voi onnistua.

Aulis mulkoili Bensonia sydänjuuriaan myöten loukattuna.

- Eli että Aulis ain't got what it takes. Tämä selvä, eipä tässä muuta.

- Ette kai te nyt tuosta pahastunut?

- Jos neito ei halua tanssia, niin ei kuule mitenkään väkipakolla. Mutta voisi kuitenkin pidättäytyä henkilökohtaisuuksista.

Tämä automatka tarjosi koko kavalkadin Bensonin tähän asti piilossa pidettyjä kehonkielen ilmauksia. Nyt hän vaikutti yllätetyltä ja eksyneeltä.

- Mitä te nyt... eihän se... enhän minä nyt loukata halunnut!

- Arvaa Benson mitä?

- Taidatte kertoa vaikken arvaisikaan.

- Sä olet kaksinaamainen ihminen.

- Miksi te niin ajattelette?

- Muistatkos kun tuossa ihan hetki sitten juteltiin meidän yksikön pelihuoneessa ja sovittiin pelisäännöistä? Muistatkos kuinka siellä ihan alleviivatusti meikäläiseltä kiellettiin kaikki ulkomuotoon kohdistuva arviointi? Muistatkos siskoseni, muistatkos?

- Tietenkin. Siis hetkinen, ette kai te nyt rinnasta sitä tuohon mitä minä äsken sanoin?

- Kyllä mä nyt muru rinnastan.

Benson oli vieläkin vähän pöllämystynyt, mutta oli jo saanut koottua ajatuksensa, joten hän saattoi antaa Aulikselle jäsennellyn vastauksen.

- Kersantti, minä en millään muotoa halunnut pahoittaa mieltänne. Ymmärrän nyt, että saatoin ilmaista itseni tahdittomasti, olen sen johdosta pahoillani. Mutta rinnastuksenne on edelleenkin epäreilu. Minä kielsin teitä arvioimasta ulkomuotoani, koska, paitsi että se sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi, se myöskään ei kuulunut käsiteltävään asiaan, eikä liittynyt mitenkään työhömme tai tehtäväämme. Minäkin sain omalla kommentillani teidät tuntemaan olonne epämukavaksi ja pyysin sitä jo anteeksi. Erona on kuitenkin se, että se liittyi keskusteltuun asiaan. Te ehdotitte, ilmeisen vakavissanne, että me tanssisimme tangoa työtehtävänne aikana. Minä esitin perustellun kantani osoittaen, että se ei ole fyysisesti mahdollista.

Benson oli yhtä oikeassa kuin hänen perustelunsa oli aukoton. Aulis ymmärsi sen kyllä. Sitä hän ei kuitenkaan myöntäisi Bensonille ihan vielä. Ei hän voisi olla Maggielle pitkään vihainen, mutta lopun automatkaa hän aikoi mököttää.

***

Sotilasmestari Schwartz piti vaivihkaa silmällä kapteeni Jablonskia. Schwartz näki esimiehensä olemuksesta, että tämä haluaisi pian keskustella. Kauan ei Schwartzin tarvinnut odottaa.

- Mark, tiedät varmaan jo luutnantti Bensonin viimeisimmästä tempauksesta?

- No sen mitä patterin hevosmiehet huutelevat.

Ulkopuolinen tuskin olisi havainnut Jablonskin stoalaisilla kasvoilla mitään. Schwartz kuitenkin tunsi päällikkönsä, tämä kihisi kiukusta.

- Vieraan aselajin upseeri tulee meidän tukikohtaamme ja mitään minulle sanomatta kaappaa yhden aliupseerini matkaansa. Mitäs luulet, miltä se saa minut näyttämään?

Schwartz arveli, että päällikkö ei odottanut kysymykseensä vastausta. Arvio osui oikeaan. Jablonski oli myös kadottanut juttutuulensa, joten miesten keskustelu päättyi ennen kuin oikein ehti alkaakaan.

***

Aulis katseli itseään peilistä ja tunsi olonsa melkein yhtä tukalaksi kuin vääpeli Roethlisbergerin tehtäviä suorittaessaan. Hän näytti smokissa koomiselta, kuin olisi reväisty suoraan hääkakun päältä. Edeltävät tunnit oli käytetty intensiiviseen valmistautumiseen. Benson kollegoineen oli valokuvien avulla opettanut Auliksen tunnistamaan vastaanotolle osallistuvat keskeiset hahmot. Lisäksi Benson oli antanut pikakoulutusta tarvittaviin salonkitapoihin, sekä selostanut miten he aikoivat paikan päällä operoida. Kaikki tuo lyhyessä ajassa syötetty tieto pyöri ja sekoittui Auliksen päässä kuin betonimyllyssä. Samassa ovi kävi Bensonin astuessa huoneeseen.

- Kaikki valmista?

Aulis kääntyi ympäri ja oli murahtamassa vastausta, mutta jäikin vain tuijottamaan suu puoliavoimena. Bensonin ulkomuoto räjäytti tajunnan. Hänen iltapukunsa oli väriltään helmen harmaa ja sen leikkaukset olisivat saattaneet olla laittomat joissain USA:n osavaltioissa. Kaikki se, mitä oli tähän asti pitänyt arvailla asepuvun alta, oli nyt tarjolla. Hyvällä maulla mutta häpeilemättä. Ompelija oli osannut työnsä. Kun Aulis ei viiteen sekuntiin ollut antanut vastausta kysymykseen, Benson esitti toisen.

- No, miltä näytän?

Auliksen puhekyky ei osoittanut palautumisen merkkejä.

- Kersantti, nyt te annatte daaminne epäillä, että tämä ei kelpaa kavaljeerilleen. Se on kovin tahditonta.

- Ööö.. än.. gaa..

- No voi taivaan vallat. Tehän olette menettänyt täysin toimintakykynne! Toivottavasti saatte sen pian takaisin, auto on valmiina viiden minuutin päästä.

Benson kääntyi lähteäkseen tekemään omia viime hetken valmisteluitaan, kun Aulis vihdoin onnistui puristamaan suustaan sanan.

- Kelpaa.

- Sepä mukavaa. Näemme autolla pian.

”Kelpaa”. Siinä kaikki mitä Aulis-parka oli saanut suustaan ulos. Niin uskomatonta kuin se olikin, Bensonin juhlalook oli lyönyt kaiken nähneen Auliksen täysin turraksi. Hieman häpeissään hän tarkasti kenkiensä kärkiä, sylkäisi sitten taskuliinaansa ja poisti oikeanpuoleisen kengän kärjestä juuri ja juuri havaittavan tahran.

***

Jaa-a, mitähän kaikkea jännää siellä Suomen edustuston juhlissa tapahtuu? Ja mitähän kapteeni Jablonski aikoo tehdä Bensonin metkujen suhteen? Eipä tässä auta muu kuin odottaa kärsivällisesti ensi kertaa. Kauniita unia.